maanantai 2. joulukuuta 2013

Taikametsän piparikuppikakut



Sain näihin idean selatessani netistä vinkkejä piparkakkutalon toteuttamiseen. Näin sattumalta kuvan kuppikakuista, joiden päälle oli aseteltu pienet piparit. Päätin kokeilla tehdä piparinmakuisia kuppikakkuja, ja nämä onnistuivatkin mielestäni hyvin! Resepti syntyi tehdessä ja olenkin tyytyväinen lopputulokseen!

3 munaa
1,5 dl sokeria
2 rkl tummaa muscovado-sokeria
100 g voita
2 dl maitoa
0,5 dl siirappia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl neilikkaa
2 tl inkivääriä
2 tl kanelia

Aloita vatkaamalla munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muscovado.
Lisää sitten sulatettu voi maidon ja siirapin kanssa taikinaan.
Sekoita keskenään kuivat ainekset ja sekoita ne taikinan joukkoon.

Täytä muffinivuoat taikinalla ja paista 175 asteessa, kunnes ovat sopivan kypsiä, eli kun painaa sormella kuppikakun päältä, niin pinta painuu ensin alas, ja palautuu sitten ennalleen. Minun uunillani tähän meni 35 minuuttia. Voit myös tarkistaa hammastikun avulla kypsyyden. Jos taikinaa tarttuu tikkuun, ovat kuppikakut vielä raakoja.

Anna jäähtyä hyvin!

Kuorrutus:
1 dl kuohukermaa (tai mascarponea)
2 rkl muscovadoa
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
(ripaus kardemummaa)

Vatkaa kerma vaahdoksi, mutta lisää puolessa välissä vatkaamista muscovado. Mausta neilikalla ja inkiväärillä. Myös kardemumma sopii kuorrutteeseen loistavasti!

Ensi kerralla teen kuorrutteen mascarponeen, eli kerman voi korvata halutessaan sillä.

Kuorruta kuppikakut ja koristele vielä piparinmurusilla.



Reseptini sai Kinuskikissan Joulun leivontatalkoot -kisassa eniten ääniä! Kiitos kaikille äänestäjille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti